Aloitetaan esittelykierros puheenjohtajastamme Terhistä

Terhi asuu Länsi-Pakilassa. Hän on humanisti, nimistöntutkija ja kaupunkitutkija, ja hän toimii suomalais-ugrilaisen ja pohjoismaisen osaston johtajana Helsingin yliopistossa. Terhiä innostavat yhdessä tekeminen, kaupunkilaisten osallisuus, lähiluonto ja kulttuuri. Terhi on varavaltuutettu, Helsingin seudun kesäyliopistosäätiön puheenjohtaja sekä ympäristö- ja lupalautakunnan varajäsen.

 

Jatketaan esittelyä Suvi-Marialla

Varapuheenjohtaja ja taloudenhoitaja Suvi-Maria asuu Tapulikaupungissa kolmen lapsen ja chinchillan kanssa. Suvi-Maria on pappi, sosionomi ja lähihoitaja, ja työskentelee vastaavana ohjaajana vammaisten asumispalvelussa. Suvi-Mariaa motivoi sosiaalinen oikeudenmukaisuus, yhdenvertaisuus ja ilmastonmuutoksen torjunta. Yhteiskunnan tulee pitää huolta heikoimmassa asemassa olevista ja lapsille on turvattava tulevaisuus. Suvi-Maria on tänä vuonna myös Armon Vihreiden puheenjohtaja.

 

Seuraavaksi tutustumme yhdistyksen sihteeriin ja jäsenrekisterivastaavaan

Sihteeri ja jäsenrekisterivastaava Susanna asuu Malmilla perheensä kanssa. Susanna on koulutukseltaan kansatieteilijä ja työskentelee arkistotoimen asiantuntijatehtävissä julkishallinnossa. Kulttuuriperinnön suojelu ja rakennettu kulttuuriympäristö ovat Susannan mielenkiinnon kohteina, yhdessä luonnon monimuotoisuuden vaalinnan ja ilmastonmuutoksen torjunnan lisäksi. Suvaitsevaisuus, tasa-arvo sekä globaali näkökulma paikallisen identiteetin lisäksi ovat myös tärkeitä. Lempipaikka Pohjois-Helsingissä: Malmin lentokentän alue, Tapanilan vanha puutaloalue, Longinojan puromiljöö sekä Vantaanjoen seutu.

 

Hallituksen keltanokka

Hallituksen viestintävastaavana toimii Virpi. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri. Virpi on kolmen aikuisen tyttären äiti ja hän asuu ja toimii luokanopettajana Puistolassa. Lempipaikakseen Virpi mainitsee Koillis-Helsingissä Kalkkikallion luonnonsuojelualueen. Virpille tärkeä arvo elämässä on suvaitsevaisuus. Nyt alkaneella kaudella Virpi toimii myös HOAYn hallituksessa.

 

Hallituksen jäsen Mervi Assmann

Hallituksen jäsen Mervi asuu Tapanilassa. Hän on koulutukseltaan kemisti ja työskentelee ihmisten terveyden ja ympäristön suojeluun liittyvissä asiantuntijatehtävissä valtionhallinnossa. Luonnon vaikutukset terveyteen ja mielen hyvinvointiin ovat asioita, jotka kuuluvat hänen mielestään myös kaupunkilaisille. ”Jokaisella pitäisi olla oikeus virkistyä ja elpyä lähiluonnossa. Kulttuurin kuluttajana haluan, että kulttuurin tekijöitä pitää tukea vaikeina aikoina”, hän toteaa.
Mervi on myös Armon vihreiden jäsen ja kirkkovaltuutettu Malmin seurakunnassa sekä Helsingin yhteisessä kirkkovaltuustossa.

 

Seuraavana esittelyvuorossa on Eero

Hallituksen jäsen Eero asuu Puistola-Pukinmäki -akselilla ja työskentelee energiayhtiössä aurinkoteknologiapäällikkönä. Hän on intohimoinen uusiutuvan energian ja rauhanaatteen kannattaja unohtamatta lähiluontoa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Lempipaikka on suomalainen metsä ja siellä löydetty rasti. Eero kirjoittelee myös muistelmia ja sukukirjoja sekä tieteellisiä artikkeleita aurinkosähköstä. Hän kannattaa stadilaista kiekkoseuraa ja pohjoislontoolaista punavalkoista jalkapallojoukkuetta, suunnistuksessa hän edustaa Saarijärven Pullistusta.