Ikääntyvien kotipalvelut kuntoon

Vaalikampanjan aikana minulta on kysytty paljon vanhusten asioista: kiinnostavatko ikäihmiset minua vai ajanko vain lasten asioita. Oletuksena on usein ollut, ettei vihreää tai “näin nuorta”, asia voi kiinnostaa. Mairittelevaa sinänsä pian 45-vuotiaalle!

Omat vanhempani ovat seiskavitosia, mieheni vanhemmat täyttävät 80 ja 90 vuotta. Omassakin lähipiirissä on viime vuosina tullut eteen kaikenlaista: syöpäleikkauksia, kaatumisia, infarkteja, kotisairaanhoidon ja -palvelun toimivuutta, muistisairautta.

Ja tietenkin myös ihania ikääntymisen asioita: eläkkeelle jääneiden vanhempien säännöllistä hoitoapua lasten ollessa pienempiä, leikittämistä ja tarinoita, lahjaksi saatuja teatterilippuja, lukemattomia asioita meidän kiireisten työikäisten ja pienimpien hyväksi. Tälläkin viikolla äitini ja tätini ovat päivisin halunneet kiertää omakotialueita ja jakaa vaalimainoksiani postilaatikoihin ympäri kaupunkia.

Helsinki on systemaattisesti vähentänyt laitoshoitoa viime vuosina. Olemme tilanteessa, että liian huonokuntoiset vanhukset asuvat kotona. Kotona asuminen on toiveena suurimmalla osalla – niin kauan kuin kotona pärjää. Tämä on mielestäni vanhustenhoidon pullonkaula. Saadakseen palveluasumisen paikan on täytettävä tiukat kriteerit. Kotihoidon toimivuudesta olen myös saanut omakohtaista kokemusta ja paljon palautetta. Aikaa asiakkaan luona on liian vähän, tavoitteet liian kovat.

Miten nuoret kiinni töihin ja opintoihin

Perheemme kesän odotus on ensimmäistä kertaa tarkoittanut myös aktiivista kesätöiden etsintää. Ysiluokkalaisemme sai kaupungilta kesätyösetelin ja työhalut ovat kovat. Olin vihreiden neuvottelijana syksyllä, kun sovimme talousarviosta ja sen yhteydessä kesätyösetelin antamisesta kaikille ysiluokkalaisille. Hieno päätös, mistä Helsingin on syytä olla ylpeä.

Työhön pääseminen on vielä vaikeampaa nuorilla, joilla ei ole samanlaisia yhteyksiä työelämään kuin meidän perheellä. Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevia nuoria oli Helsingissä oli 8 930 eli lähes seitsemän prosenttia ikäluokasta vuoden 2014 lopussa. Syrjäytyminen ei tapahdu yhtäkkiä 15-vuotiaana, vaan lähtee rakentumaan paljon aikaisemmin. Helsinki voi tehdä monta asiaa paremmin nuorten työllistymiseksi, esimerkiksi…

Investoidaan kouluun, varhaiskasvatukseen ja lasten palveluihin

Investointi lasten palveluihin kannattaa taloudellisesti ja inhimillisesti. Helsinki teki viime vuonna 470 miljoonaa ylijäämää. Parempi tulos yllätti kaikki.

Sen sijaan kaupungin kiinteistöjen peruskorjausvelka on mittava, Vartiokylän, Arabian ja Torpparinmäen koulut ovat olleet otsikoissa viimeisimpinä. Selvitys kaupungin peruskorjausvelasta tulee kaupunginhallitukseen lähiaikoina. Sen johtopäätöksenä pitäisi olla, että lähdemme kunnianhimoisesti vähentämään peruskorjausvelkaa.

Koulut, päiväkodit ja leikkipuistot jäävät sote-uudistuksen jälkeenkin kaupungille. Korjausvelan taittamiseen tarvitaan kunnianhimoinen suunnitelma neljälle vuodelle, ja sitovat mittarit. Yhtä tärkeää on päättää vastaava korjausohjelma päiväkodeille ja leikkipuistoille.

Vaikuttavista keinoista lasten eriarvoistumisen vähentämiseksi tiedetään jo paljon, ja niistä Helsingin pitäisi ottaa oppia. Esitän blogissa seitsemän keinoa, mitä Helsingin pitäisi tehdä lasten eriarvoisuuden vähentämiseksi.

Miten rakennetaan asuntoja viheralueita säilyttäen?

Pienten asuntojen tarve Helsingissä on huutava, mutta yhtä lailla tarvitaan lisää perheasuntoja. Hintataso on noussut aivan liian korkealle. Se johtuu osin rakennusalan keskittymisestä. Suurelta osin asuntopulaa johtuu kuitenkin siitä, ettei Helsinkiin ole pystytty kaavoittamaan ja rakentamaan riittävästi. Ihmiset haluavat asua täällä ja kysyntään on vastattava.

Yleiskaava on nyt hyväksytty mutta valitusten takia se ei ole vielä lainvoimainen. Yleiskaavaa on arvosteltu, että rakentamisen tavoite on ylimitoitettu. Toimistorakentaminen on vedetty mielestäni täysin överiksi, mikä ei tule toteutumaan toimistotilojen pienentyessä. Yleiskaava mahdollistaa rakentamisten, mutta mitä todella rakennetaan ja minne, päätetään seuraavissa osayleiskaava- ja asemakaavoissa. Silloin on vedettävä raja asuntorakentamisen ja tärkeiden viheralueiden raja. Kasvava kaupunki tarvitsee myös viheralueita.

Iso osa yleiskaavan mahdollistamasta rakentamista tulee esikaupunkeihin ja lähiöihin. Tarvitaan ymmärrystä alueiden omaleimaisuuden säilyttämisestä ja viihtyisyyden lisäämisestä . Myös asuntokannan monipuolistaminen on olennaista: onko lisättävä omistus- tai vuokrataloja. Helsinkiläisten luottamusta kaavoitukseen ja rakentamiseen on lisättävä ja etsittävä siihen aivan uudenlaisia keinoja. Nimby-ilmiökin on tosiasia, mutta ei aina: monesti asukkaat ovat pystyneet etsimään omalta alueelta parempia paikkoja rakentamiselle.

Yhden vanhemman perheille lisää tukea

Ennen vaaleja moni irvailee, että poliitikot aina lupaavat lisää kaikille. Yhden vanhemman perheille pitää ehdottomasti luvata lisää. Helsingin perheistä yksinhuoltajaperheitä on 28 prosenttia. Kaikki yksinhuoltajat eivät ole vähävaraisia, mutta suuri osa pienituloisista perheistä on yhden vanhemman perheitä. Ja erittäin moni on töissä, jonka palkka ei riitä perheen elämiseen. Hankalassa asemassa ovat ne pienituloiset yhden vanhemman perheet, joiden tulot ylittävät vain ohuesti toimeentulotuen normit.

Sellaisissa yhden huoltajan perheissä, joissa verkostoja ei ole, – tai ne sijaitsevat pitkän välimatkan päässä – tarvitaan myös palveluita ja ihan konkreettista apua arkeen. Tarvitaan kohtuuhintaista, matalan kynnyksen hoitoapua arjen akuutteihin tilanteisiin, tai ihan vaan siksi, että yksin pärjäävä vanhempi saisi hetken hengähdyksen, ennen kuin seinät kaatuvat päälle.

Kolmen kouluikäisen äitinä ruuhkavuosien logistiikka on minulle tuttua. Olen kuitenkin siinä onnekkaassa tilanteessa, että minulla on toinen aikuinen jakamassa vastuuta vanhempainilloista, jalkapallojoukkueen mokkapalatalkoista, yöllisistä lastenklinikkakäynneistä, lainanlyhennyksistä ja noro-sairastuvasta sen sattuessa kohdalle.